keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Time flies!

Tavallaan kauheeta huomata kuinka nopeasti aika kuluu ja vielä kaikenlisäksi aivan huomaamatta! Viikot vierii ja päivät kuluu ja tänään tuli tasan kolme kuukautta täyteen vietetyksi tällä ihanalla mantereella. Working & Holiday-viisumin turvin oleminen on ollut omalla kohdallani erittäin working-painotteista, mutta siitä huolimatta koko täällä vietetty aika on tuntunut pelkästään lomailulta.

Viime päiviin on sisältynyt paljon kaikenlaista, ei mitään suurta eikä kovin ihmeellistä, mutta joka tapauksessa tekemistä on riittänyt. Eräänä päivänä käytiin vuosikkaiden tulevaisuuden laukkahevos-lupausten huutokaupoissa. Ei, en huutanut itselleni hevosta! Vaikka pakkohan se on myöntää että tarjolla olevat hevoset tekivät kyllä muhun vaikutuksen viimestellyllä ulkonäöllään ja kypsällä käytöksellään. 


       Työpaikallani hevoset eivät ole niinkään joka päivä edustaneet käytöksellään ja välillä onkin tuntunut niitä taluttaessa että narun päässä on neljällä jalalla kulkevan hevosen sijaan lentoon lähdössä oleva lentokone; välillä hypitään kahdella jalalla, välillä jalat katoaa kokonaan alta ja kaadutaan kumoon, välillä pelätään ohikulkevaa valkoista ponia, välillä ei suostuta tulemaan pesupaikalle... Lista on loputon! Kaikesta huolimatta meillä on töissä tällä hetkellä kasassa melko hyvä nelijalkaisten sakki, kaikki suhteellisen asiallisia tapauksia käsiteltäessä vaikka suurin osa onkin melko hyvässä tikissä ja starttikuntoisia täysverisiä. 
      Vaikka mulla on jo tähän mennessä paljon töitä hevosten parissa niin sain yhden pestin lisää. Sain ratsastettavakseni Stefanilla treenissä olevan 2-vuotiaan tamman. Aluksi oli pieniä epäilyksiä kyseisen hevosen toimivuudesta, mutta koin sen ja koen edelleen mielenkiintoisena ja opettavaisena haasteena työskennellä itsenäisesti nuoren hevosen kanssa. Toki kuuntelen mitä valmentajalla on sanottavana ja teen työni parhaani mukaan. 


        Sunnuntaina ja maanantaina aikaa kului paljon siivoamiseen kotona, kiitos tiistaina koittaneen vuokratarkastuksen, jota varten piti käydä jokainen nurkka läpi ja kiillottaa säihkyväksi. Jotain kivaa kuitenkin mahtui sunnuntaille, kun käytiin hevosten kanssa rannalla. Tällä kertaa en itse ollutt hevosella matkassa vaan sen sijaan ulkoilutin kameraa.


       Mun elämä hankaloitui hieman vähän aikaa sitten kun pyöräni kumi sanoi poks ja musta itsestäni ei ollut rengasta vaihtamaan. Aikani kalastelin kyytejä ihmisiltä, mutta tänään vihdoin sain pyörän kuntoon enkä ole enää riippuvainen muiden menoista ja kyydeistä. Ei oo muutenkaan ollut oikeen tuurin kohdillaan kulkuneuvojen kanssa viime aikoina, nimittäin yhtenä iltana Pihlan kanssa autoillessa Pihlan auto ei suostunut enää lähtemään käyntiin. Jouduttiin soittamaan joku korjaaman se ja vika löytyi kytkimestä, mutta päästiin jatkamaan matkaa!
       Ilmat ovat olleet Australialaiseen tapaan aurinkoisia eikä päivisin ole tarvinnut palella. Eilen lämpötila kävi 40:ssä asteessa ja tänään puolestaan ilma oli todella hiostava ja tukalan kuuma vaikka lämmintä olikin "vaan" 35 astetta. Illalla pyörän korjaamisen jälkeen käynti ilmastoidussa tavernassa parilla kylmällä juomalla oli kyllä paikallaan!

Sainpas vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja tuli tänne blogin puolelle kirjoiteltua kuulumisia, senkin uhalla että aamun herätys soi neljän tunnin päästä. 


torstai 12. helmikuuta 2015

Life is good!

Tällä hetkellä mulla on otsikon mukainen olo; asiat tuntuu olevan kohdillaan nyt ja kuulumisia kysyessä voin seistä sanojeni takana vastatessani että hyvää kuuluu! Eilen ja tänään koin taas uusia asioita, jotka ovat mielestäni kertomisen arvoisia, joten tässäpä juttua niistä:

Eilen sinkoilin aamulla kiireisenä joka suuntaan,. Aluksi normaali työpäivä, jonka jälkeen kävin pääradalla ratsastamassa Bellan. Sen jälkeen poljin kotiin ja pian olinkin taas jo työpaikallani kun piti lastata hevosia rekan kyytiin. Pinjarrassa, vähän reilun tunnin ajomatkan päässä oli laukakkisat, joissa oli osallisena kolme meidän tallin hevosta, kaikki ensikertalaisia. Kun hevoset lähtivät matkaan rekassa niin me lähdettiin Jolenen ja Patrickin kanssa henkilöautolla perässä. Matka hujahti ohi nopeasti "suomea puhuen", sekalaista musiikkia kuunnellen, tyhmille jutuille nauraen ja kuumuutta tuskaillen, sillä autossa ei toiminut ilmastointi!
      Perillä Pinjarrassa seurasin vain sivusta ensimmäisen hevosen suorituksen ja sitten oli mun aika päästä tositoimiin. Olin ensimmäistä kertaa sträppäämässä kisoissa, eli hoidin hevosen esittelyt sun muut. Ensin hevoset järjestäytyy numerojärjestykseen katoksien luona olevalla ringillä, josta kuljetaan jonossa yleisön edessä olevaan esittelyrinkiin. Siinä aikamme hevosia talutettua jockeyt hyppäävät selkään ja lähtevät huitelemaan radalle, jolloin sträppääjä ei luonnollisestikaan enää roiku mukana.
      Ensimmäinen mun esittelemä hevonen, Caesar, juoksi itsensä neljänneksi ja toinen, Archer, kolmanneksi. Toisen kanssa meinasin olla vähän ongelmia kun se ensikertalaisena vähän vieroksui jockeyn hyppäämistä kyytiin vauhdissa, jolloin avuksi tuli siihen tarkoitettu ratsukko. Kisoissa on siis aina pari hevosta ratsastajineen, jotka auttavat huonosti käyttäytyvien tai hankalien hevosten kanssa tulemalla rinnalle.
       Selvisin hommistani kunnialla ja kotimatkalla virkistyimme pullokaupan kautta. Perillä Ascotissa mua odotti vielä iltatalli ja sen tehtyäni oli 14 tunnin työpäivä viimein takana.

Caesar


      Tänään aamulla mun mielen valtasi vähän jännittyneet, mutta samalla innostuneet ja odottavaiset fiilikset. Lopetin työt ihan pikkusen aikaisemmin ja suuntasin Jessikan tallille. Sieltä nappasin ratsukseni Bellan ja lähdin kohti päärataa, Boss-hevonen talutettiin sinne myös. Mulla oli siis edessäni ratsatuslisenssin "korottaminen". Aikaisemmin hankkimallani ratsastuslisenssillä oli sallittua ratsastaa vain tietyllä radalla eikä kovin vauhdikasta työskentelyä. Saadakseni Fast work licensen eli nopean työskentelyn lisenssin oli saatava joku jockey ratsastamaan se kanssani. Vaikka erään jockeyn kanssa oltiin sovittu jo etukäteen että hän tulisi hoitamaan homman pois alta niin miestä ei kuitenkaan näkynyt sovittuun aikaan.
      Onneksi radalta löytyi Bruce, joka hyppäsi Bossin selkään ja lähti kanssani ratsastamaan. Ravattiin ensin ravirinkiä pari kertaa, minkä jälkeen mentiin radalle "isolle hiekalle". Tempo oli alusta lähtien reippaampaa aikaisempiin kertoihin nähden ja lopuksi mentiin pieni pätkä vielä nopeammin. Oli ihana tunne antaa hevosen mennä kovempaa vaikka se olisi halunnut mennä kovempaakin!
      Brucelta sain joitain hyviä vinkkejä ja paljon höpöttelevänä ihmisenä hän sai mut olemaan jännittämättä enää hevosen selässä olessani. Kehuja sain varmasta/luonnollisesta otteesta (mitä itse vähän kyseenalaistan) ja Jessika sanoi suorituksen olleen mallikelpoinen. Ratsastus ei voinut jättää jälkeensä muuta kuin hyvän mielen! Nyt saan siis ratsastaa ilman rajoituksia kaikilla radoilla niin kovaa kuin haluan. Enpä olisi uskonut näin pitkälle pääseväni kun Suomesta lähtiessäni en ollut edes ajatellut nousta hevosen selkään täällä. Nyt vaan tekniikkaa hiomaan ja hienosäätämään, en kyllä aio antaa itselleni paljoakaan armoa sen suhteen!
        Lisenssin suorittamisen jälkeen oli vielä Nedin ratsastuksen vuoro. Päivällä käytiin viemässä lantakuorma jonnekkin farmille ja maisemat oli näyttävät kukkuloiden yläpuolella!

Nedillä tänään takaradalla. Kuvien laatu ei oikein imartele, mutta sen verran harvoin kukaan ottaa kuvia ratsastuksesta että pakko saada hyödynnettyä nämä vähäiset ratsastukuvat!




Arkea Australiassa

Koska päiviä on kulunut ja asioita tapahtunut niin on mahdotonta muistaa jokaista niistä. Tässäpä siis kuvapainoitteinen päivitys ja muutama sana jokaiseen kuvaan liittyen. Kuvat ei välttämättä tapahtumisjärjestyksessä, mutta väliäkö tuolla. Tulossa siis paljon kuvia arkisista ja vähemmän arkisista asioista ja vähän tekstiä. Seuraavat kuvat ei edes yritä olla millään lailla taiteellisia vaan sen sijaan sattumanvaraisesti ikuistettuja hetkiä.



Pihlan kanssa oltiin Hillarys Boat Harbourissa eräänä iltana. Käytiin syömässä hyvää ruokaa mielestäni ylihinnoitellussa ravintolassa ja sen lisäksi satuttiin juuri oikeilla minuuteilla paikalle näkemään auringonlasku upeine väreineen.



Sateen ja ukkosten täyteisten päivien jälkeen oli taas mukava nähdä vähän väriä taivaalla



Mun työpäiviä piristänyt Scooby-koira oli ukkosten aikaan pelännyt niin että oli loukannut itseään ketjussa kiinni ollessaan, minkä seurauksena sai vammoistaan johtuvan tulehduksen. Lopulta meni niin huonoon kuntoon että Scoobyn oli paras päästä kivuistaan. Muistan kuinka ekoina työpäivinäni olin kauhusta jäykkänä kun se tuli portille karvat pystyssä ja hampaat esillä murisemaan, mutta nopeesti se tottui muhun ja lopulta tuli aina häntä heiluen vastaan ja seurasi mukana töitä tehdessä.




Ratsastukset on jatkuneet päivittäin; yleensä yhdellä tai kahdella hevosella per päivä, pää- tai takaradalla. Mun sisällä asuva pikku-perfektionisti on alkanut vallata tilaa ja oon tosi kriittinen itseäni kohtaan ratsastuksen suhteen, lähinnä oman tekniikkani osalta. Osaan olla tosi analyyttinen ja aina tahtomattanikin ratsastuksen jälkeen mietin mikä meni hyvin, mikä vähän huonommin ja ennen kaikkea missä pitää parantaa/mitä teen ensi kerralla toisin. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen - kyseinen sanonta pitää täysin paikkansa mun ajatusmaailmassa.




Ascot sai taas viime viikolla lisää suomalaisvahvistusta kun Salome saapui tänne. Käytiin Kings Parkissa kiertelemässä ja vielä paljon jäi näkemättä, mutta tässä muutama kuva upeista näkymistä, jotka meille avautui




Sunnuntaina lämpömittari näytti lukemaa 40 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Päätettiin reippaina tyttöinä hypätä Salomen kanssa pyörien selkään ja polkea rannalle, löhötä siellä pari tuntia ja polkea sama matka takaisin. Kilometrejä taisi tulla lähemmäs 50 ja vettä juotua monta monta litraa, oli hauska päivä!


Siinä pienen pieni pintaraapaisu mun viime aikojen tekemisistä!