Salamoita taivaan täydeltä

En oo koskaan kokenut samanlaista ukkosta kuin tänään. Viime päivät ovat olleet todella kuumia ja hikisiä, joten ei oikeastaan yllättänyt että se purkautui ukkosena. Aamulla kun lähdin polkemaan töihin niin yhdeltä kadulta meni sähköt poikki ja kaikki ympärillä pimeni. Rata oli suljettu kauan salamoinnin takia, nimittäin salamoita välähteli muutamien sekuntien välein ja taivas jyrisi. Erikoista siitä kaikesta teki se, että Suomesta tuttuja paksuja ja tummia ukkospilviä ei näkynyt, pelkkä ohut pilviverho oli taivaalla. Myös koko Ascotin alueelta oli välillä sähköt poikki.
       Myöhemmin kuvioihin tuli myös sadepilvet ja vettä satoi paljon, välillä rankemmin ja välillä hiljemmin. Muutamat hevoset meidän tallista oli aivan kauhuissaan ja juoksentelivat lähes seiniä päin tallissa. Lopulta ukkonen vetäytyi muualle ja rata avattiin, joten aamu pystyi jatkumaan normaalisti. Tosin pitkin päivää aina sieltä täältä on kuulunut jyrähtelyjä ja näkynyt salamoita, välillä ollut myös pieniä sadekuuroja.

Sulosin liikennemerkki, jonka oon ikinä nähnyt!

        Hyvä että työt pitää osan aikaa päivistä kiireisenä ja tänään kulutin ison osan päivästä Jessikan perävaununa kulkien. Ensin ratsastin töiden jälkeen kaksi hevosta, Nedin ja Bellan. Loppu aamupäivä/päivä meni eri hevosten kuskailussa paikoista A paikkoihin B, muun muassa ratsutallille, uima-altaaseen, kotitalliin, vieraaseen talliin jne...
       Jos rehellisiä ollaan niin oon vähän valehdellut ihmisille viime päivinä, kun kysytään "How are you?" niin oon vastannut yksinkertaisesti "good" vaikka totuudenmukaisempi vastaus olisi ollut "could be better". Hymykään ei oo ollut niin herkässä. Paljon pyörii ajatuksia päässä, välillä enemmän ja välillä vähemmän, tästä syystä onkin hyvä että on tekemistä päivisin: ei kerkeä ajattelemaan liikaa Suomen tapahtumia. 

Pete - oma suosikkini mun työpaikalta, vaikka välillä hapanta naamaa näyttääkin

Tämä kuva ihan vain sen takia, että saatte paremman käsityksen minkälainen toi heppojen uima-allas on. Näitä Suomeenkin!

Hyvää loppuviikkoa!

Australia day

Eilen, maanantaina 26. päivä vietettiin tällä Australiassa Australia Daytä. "normaaleilla ihmisillä" se on vapaapäivä, mutta ei meillä hevosihmisillä. Aamulla oli normaalisti työt ja ratsastukset.
       Iltapäivällä lähdin suomalaisen täällä 10kk asuneen Pihlan, jota en ollut aiemmin tavannut, kanssa liikenteeseen. Yhteinen sävel löytyi helposti ja löysin vertaistukea huonon suuntavaiston omaavasta ja ruoan laittoa vihaavasta henkilöstä! Pihla siis haki mut ja ajettiin yhdelle rautatieasemalle, josta otettiin juna keskustaan. Hetken haahuiltiin ja ihmeteltiin kunnes valuttiin ihmisvirran mukana ensin johonkin puistoon, mutta koska se ei saanut meitä vakuuttuneeksi niin lähdettiin kävelemään Kings Parkiin, puisto reilun kilometrin päässä.
       Ihmisiä oli todella paljon liikenteessä ja Kings Parkin nurmikot ja kadut olivat täynnä piknikillä olevia tai muuten vaan paikan päällä ihmetteleviä ihmisiä. Löydettiin meille mukava paikka nurmikolta, josta oli hyvät näkymät joelle ja oikeastaan koko kaupungin suuntaan.
        Australia Day on yksi isoimmin juhlituista juhlista täällä ja sen kunniaksi kahdeksalta illalla joella, kaupungin sydämessä, alkoi valtavat parikymmentä minuuttia kestävät ilotulitukset. En oo kyllä yhtä massiivista ilotulitusta nähnyt eläessäni, joten oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.
        Ilotulitus taisi olla jokaiselle illan kohokohta nimittäin heti sen päätyttyä alkoi ihmiset vyörymään pois. Onneksi oltiin sillä asenteella liikkeellä ettei annettu tungoksen ja ruuhkien pahemmin haitata, joten ei ärsyynnytty väenpaljoudesta. Pienen etsimisen jälkeen päästiin junan kyytiin ja siitä sitten autolla kotiin, kello taisi olla kymmenen paikkeilla sillon.

Tänään sain hetki sitten kuulla surullisia uutisia Suomesta viime yöltä. Kaveri, hyvänmielenlähettiläs, maailman suurimman sydämen omaava, vertaansa vailla olevan huumorintajun hallitseva ja sympaattinen henkilö nukkui pois liian varhain. Monen ihmisen tuntema ja muistoja jälkeensä jättänyt henkilö. Itselleni päällimmäisenä mieleen tulee ne pitkät illat raviskan pihassa nauraen, talvi-illan ajelut pitkin maakuntaa, kevätpäivän ajelut rannikolla, pajunkissojen poimiminen, ravireissujen puhelut, hienot ajatukset ja mieleenpainuvat sanat. Aidoista aidoin ihminen. Olen todella kiitollinen että päivää ennen Australiaan lähtöä soitin kysyäkseni kuulumiset ja sanoakseni heipat, jolloin hän kysyi: "Onko tää nyt joku jäähyväispuhelu?", sanoin että ei sentään. Vaan enpä osannut sillon aavistaa.

Pikaisia kuulumisia taas

Täällä ollaan taas ja hengissä kaiken lisäksi, huolimatta viikon kestäneestä hiljaisuudesta blogin puolella! Kulunutta viikkoa kuvaa mielestäni parhaiten sanat väsy ja saamattomuus. En tiedä mistä väsymys on johtunut, onko syynä vain saamattomuus kun en ole patistanut itseäni liikkeelle ja on ollut helppo antaa itsellensä periksi jos on vähänkin väsyttänyt. No ihan hyvä pitää tämmöisiä lepotaukojakin vaikka vähän tuleekin huono omatunto välillä, jotenkin tuntuu ajan hukkaamiselta laiskotella sisällä.
       Tiistaina ja torstaina olin oman tallin töiden jälkeen radalla ratsastamassa Nedillä ja voi että kun tykkään! Tietysti se on semmosta kieli keskellä suuta menemistä suurimman osan ajasta tuolla oikeella radalla, mutta aina välillä havahdun siihen että on se vaan yksinkertaisesti niin hurjan hauskaa touhua (ainakin vielä toistaiseksi kun mitään ei ole sattunut!) Parina päivänä oon ratsastanut myös Mistyllä takaradalla. Tänään kävin uuden tuttavuuden Bellan selässä, mutta ei pötkitty kovin pitkälle. Heti ensi metreillä Jessika sai roskan silmäänsä, joka asettui sinne niin jäädäkseen ettei ratsastuksesta tullutkaan enää yhtään mitään.
      Mulla on taas kevyempi viikonloppu tiedossa, joten koitan saada aktivoitua itseni liikkeelle vähän ihmettelemään maailman menoa. Maanantaina onkin sitten Australia Day, joka ausseille ilmeisesti iso juttu. Saas nähdä mitä keksin pääni menoksi silloin...

       Tämä kirjotus jäi aika köyhäksi ja mitättömäksi, lähinnä tulin ilmoittamaan että hengissä ollaan ja hyvin menee!

Yks persoonallisimmista hevosen karsinoista, mitä oon koskaan nähnyt. Tosin ei tuolla auringonkukkien keskellä tällä hetkellä asu ketään hevosta... Ja täällä hevosille syötetään muunmuassa auringonkukan siemeniä, joten siitä johtuu noiden kukkien olemassa olo

Lazy morning! 

Lisenssiä lisenssin perään

Jotain tosi outoa tapahtui eilen. Sain track work license:n eli lisenssin, joka oikeutaa mut ratsastamaan radalla. Siis laukkaradalla. Mitä ihmettä? 

      Mulla on nyt siis kaksi lisenssiä täällä laukkahevosten käsittelyä varten, yllä mainitun lisäksi löytyy myös stable hand/strapper license. Sen turvin saan käsitellä hevosia rata-alueella ja vaikka kisoissa jos haluan. Sen eteen ei tarvinnut ihan kauheasti nähdä vaivaa; täyttää muutamat paperit, hommata rikosrekisteri todistus poliisilta, pari passikuvaa ja kopioita mm. viisumista ja passista. Pelkkiä paperihommia siis. 

      Mutta palataan tuohon ratsastuslisenssiin. Hui, en oikeen tajua että mulla on nyt olemassa semmonenkin! Sen eteen täytyi nähdä lähes sama paperirumba ja paljon muuta. Ensin oli lääkärintarkistus, jonka tarkoituksena oli vain tehdä selväksi että olen kunnossa nousemaan hevosen selkään. Seuraavaksi piti järjestää aika haastatteluun, jossa multa kyseltiin muutamia kysymyksiä radalla ratsastamiseen liittyviä käytäntöjä, kerrottiin asioita joita en välttämättä aikaisemmin tiennyt ja tarkistettiin että mulla on sääntöjenmukaiset varusteet ratsastukseen; kypärä, turvaliivi ja raippa. Kypärä ei läpäissyt tarkastusta, joten jouduin käymään ostamassa uuden. 

      Viimeinen vaihe oli ns. ratsastusnäyttö. Piti ratsastaa radalla valvojien valvovan silmän alla seuranani joku toinen lisenssöity ratsastaja, joka mun tapauksessa oli Jessika. Siitä selviydyttyäni voin nyt onnellisesti todeta että ratartsastuslisenssi on mun!

Oon siis joutunut ostamaan kypärän aj turvaliivin täältä ja turvallisuusluokitukset ilmeisesti moniin Suomessa myytäviin tuotteisiin verrattuna  huipussaan . Oli muuten työn ja tuskan takana osata päättää minkä laisen, värisen ja kuvioisen hupun ostan tohon kypärään!

Ratsastusnäyttö oli mulla eilen. Rata menee aamuisin tiettyihin aikoihin kiinni, joten mun piti olla töissä tehokas keretäkseni ajoissa hevosen selkään. Pitkin aamua mua vähän jännitti ajatus tulevasta, lähinnä se että mitä jos onnistun mokaamaan koko jutun totaalisesti jollain typerällä ja turhalla virheellä. Pääasiassa jännitys oli kuitenkin hyvänlaatuista, enemmänkin odottavaista. 

      Ratsastettiin hevoset radalle, Ned toimi mun luottoratsuna ja hyvin toimikin (pysyi myös pystyssä tällä kertaa)! Täytyy myöntää että olihan se aika epätodellinen olo kun saavuttiin radalle ja edessä avautui koko iso laukkarata ja päässä ajatus siitä että tuolla mä pian laukkailen. Aluksi ravattiin pieni pätkä ja sitten se oli menoa! Okei ei me kovin kovaa menty, mutta kuitenkin reippaammin kuin takaradalla mentäessä. Jos mun ilme ei olisi ollut niin keskittynyt pitämään hevonen pystyssä, varomaan radan varressa olevia lintuja, varautumaan mahdollisesti vastaantuleviin kettuihin, pitämään vauhdin hyvänä niin mulla olisi varmasti ollu hymy korvissa koko ajan. Puolessa välissä ratsastusta oli pakkoa sanoa se ääneenkin: "Tää on niiin kivaa!" 

       Ratsastus meni omasta mielestäni niin hyvin kuin se voi pienessä jännityksessä, hullunkiilto silmissä ja alkuhuumassa mennä. Korjattavaa löytyy toki aina, mutta sitä vartenhan mä harjoittelen, jotta oppisin. Pidemmittä puheitta nyt mä saan ihan oikeasti ja virallisesti ja luvan kanssa ratsastaa radalla! Hullua.

      Tuolla radalla on neljä eri rataa, joilla voi ratsastaa: pikku- ja iso hiekka, joku synteettinen pro-ride, ja nurmikko, joille on jokaiselle omat aikarajoituksensa ja sääntönsä. Tämä mun ratsastuslisenssi oikeuttaa ratsastamaan pikkuhiekalla, joka on tarkoitettu hitaampaan työskentelyyn ja muille radoille päästäkseni mun täytyisi suorittaa toinen samankaltainen ratsastusnäyttö, mutta se jonkun jockeyn kanssa ja kovempi vauhtisena. Ehkä pian koittaa senkin aika!

      

Ned on mitä mahtavin ja sympaattisin pikkupoika!

Tänään päätettiin käydä Jessikan kanssa kiven heiton päässä olevassa hotellissa/ravintolassa juomassa nätit drinkit, syömässä hyvää ruokaa ja parantamassa maailmaa puheillamme. Maisemissakaan ei ollut valittamista:

Kävi vähän hassusti...

Viime viikolla saatiin tänne Australiaan lisää suomalaisvahvistusta, taisi olla kolme ihmistä, jotka tänne löysi tiensä. Heistä kerkesin vaan yhden tapaamaan, Tiian, joka lähti jo parin päivän Perthissä olon jälkeen vähän kauemmaksi farmille töihin, joten sekin ilo loppui lyhyeen. Pointti siinä miksi kerroin äskeisen, on se, että samoihin aikoihin koin jonkinlaisen herätyksen. Siinä kun seurasi sivusta vasta-alkajan laukkahevosilla ratsastuksen opettelua, hänen pällistelyä ympärillensä kaduilla, jotka mulle on jo tutut, hänen ihmetellessä maisemia, joita ei ole ennen nähnyt  ja hänen tavatessaan ensi kertaa ihmisiä, joita näen joka päivä, niin tajusin että herttileijaa mitä on tapahtunut kun mulle noi asiat ei herätä enää joka kerta semmosta uutuuden viehtäys-fiilistä!
      Muistan esimerkiksi vielä ihan ensimmäisen täällä vietetyn päivän kaupppareissun kun liikenneympyräkin sai mut ihmettelemään ääneen kuinka hullu ajatus se on, että oikeasti oon täällä. Perthissä. Australiassa. Nykyään elämä täällä on arkipäiväistynyt ja ruvennut kulkemaan ihan pikkusen ennalta-arvattavammin. Tiedän jo mistä risteyksestä pitää kääntyä milloinkin päästäkseni kauppaan. Aamulla töihin lähtiessä ei tarvitse varata matkaan aikaa 15min ihan vaan siinä pelossa etten löydä oikeaan  osoitteeseen, n. 4min riittää. Tiedän mistä suunnasta aurinko nousee ja mihin aikaan, tiedän myös minne se laskee. En enää hämmästy siitä, miten kovaa meteliä heinäsirkat voivat pitää. En enää jää tuijottamaan suu auki jokaista puusta toiseen lentävää papukaijaa.
      Ja jotta en kuulostaisi elämään kyllästyneeltä ja kuudessa viikossa Australiaan turtuneelta tylsimykseltä niin en voi tarpeeksi korostaa sitä kuinka paljon uutta ja ihmeellistä näen ja koen yhä edelleen. Tykkään aivan valtavasti ja älyttömän paljon siitä lämmöstä ja valosta, jota täällä on. Siitä tunteesta kun tiedostaa tullensa yksin maapallon toiselle puolelle menolipun kanssa, asuvansa Australiassa ja kokevansa niin ikimuistosia ja ainutlaatuisia asioita. Aivotkin saa nauttia ihanasta vapauden tunteesta kun saa olla murehtimatta Suomen asioita (ainakin yrittää olla murehtimatta) ja eläminen tapahtuu hetkessä. Välillä mietinkin että tuntuuko mikään enää miltään Suomeen palatessa?
      Jotta en aivan jäisi paitsi Suomen talvesta niin luvatkaa tehdä lumienkeli mun puolesta. Hengittäkää kiristyvää pakkasilmaa liikenteen hiljentyessä illalla. Ihmetelkää tähtien paljoutta. Heittäkää kaveria lumipallolla. Kirotkaa auton jäätyneitä ikkunoita. Hytiskää pakkasessa kadun varressa toivoen että olisi jo kesä.

      Tänään kun oltiin ratsatamassa niin kävi vähän hassusti, nimittäin putosin hevosen selästä. Ja siinä kävi kirjaimellisesti hassusti eikä mistään vakavasta ollut kyse, takaisin satulaan nouseminenkin oli hankalaa naurun keskeltä ja myöhemmin tapahtumaa ajatellessa väkisinkin nousee suunpielet ylöspäin.
      Ratsastin siis jälleen Nedillä, joka on jo välillä aiemminkin ollut vähän hajamielinen ja unohtaa omistavansa neljä jalkaa ja tästä seurauksena on silloin tällöin vähän kömpelö, eihän sitä voi 3-vuotias kaikkea muistaa... Kun oltiin ravaamassa muistaakseni toista kierrosta niin Nedi uppoutui ajatuksiinsa ja kompastui lähes polvillensa, osittain kai myös rauhoittavan aineen vaikutuksesta. Kai se oli mun osalta joku alitajuntainen itsepuolustus-ninjaliike yhdistettynä tasapainon menetykseen, sillä seuraavassa hetkessä löysin itseni seisomassa jaloillani Nedin nenän edestä ohjat kädessä ja hevonen pysähtyi kuin seinään. Oltiin vissiin kaikki yhtä hämmentyneitä tilanteesta., huvittuneita myös. Eikun hekottelemaan takasin satulaan ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Olisi ollut viihdyttävää seurata tilannetta sivusta!
       (Tarkennus vielä tohon rauhoittavaan aineeseen, kyse ei ole niin vieraasta ja oudosta käytännöstä kuin suomalaisen hevosihmisen korviin saattaa kuulostaa. Täällä siis annetaan joskus hevosille ennen ratsastusta rauhoittavaa, ehkäisee muun muassa lihaskramppeja vapaapäivien jälkeen ja vie pöllöilyenergiaa pois. Määrät on kuitenkin todella pieniä hevosen isoon kokoon nähden. Ensin ajatus hevosen rauhoittamisesta ennen ratsastusta kuulosti ihmeelliseltä, mutta nopeasti siihenkin tapan tottui.)

Pikaiset kuulumiset

Se oli maanantai. +43 astetta lämmintä. Tähänastisen elämäni kuumin päivä. Olihan se toki lämmin päivä ja kyllä sen tunsi nahoissaan että lämpömittarien elohopea on korkealla, mutta ei se silti ollut niin tuskaisen paahtavan kuuma päivä kuin mitlä saattaa kuulostaa. Työt ja kaikki muutkin asiat hoitui normaalisti.
     Tiistai olikin sitten aivan hirveä päivä, sään puolesta siis. Ilmankosteus oli varmaan vähintään 10000% ja koska lämpötilakin oli korkea niin tahtomattakin hiki nousi otsalle vaikkei mitään olisi tehnytkään.
      Mutta jottei tämä blogi vaikuta reissublogin sijaan sääpäiväkirjalta niin palataan viikon tapahtumiin. Torstaita lukuunottamatta mulla on ollut aamutallien lisäksi jokaisena iltapävänä iltatalli hoidettavana, mutta siitä hyvästä saan pitää kevyemmän viikonlopun. Hevosia on tullut ratsasteltua aina töiden jälkeen, yhteensä kolmea eri kopukkaa oon käynyt ratsastamassa, Nedin lisäksi siis Mistyä (=Nisti) ja Roxyä (=Pörröpää, Haisunäätä, Panssarivaunu, Matami...).
       Nyt kun ratsatsuksesta on tullut aina vaan mielekkäämpää ja itsevarmuus sen suhteen rupeaa nousemaan niin aina yhden hevosen ratsastettua onkin semmoinen fiilis että: "No missäs seuraava ratsastettava?" Kun kaikki on ainakin toistaiseksi sujunut hyvin niin oli aika viedä tätä touhua vähän eteenpäin ja oon hoidellut viime päivinä lisenssiasioita, joten jos hyvin käy niin pääsen laukkailemaan lähiaikoina oikealle laukkaradalle takaradan sijaan!

Linssilude?

Sheep uimassa. Radan yhetydessä on hevosille tehty hieno uima-allas, jossa voi tarjota hevoselle vaihtoehtoisen treenimuodon

Meidän tallille tuli tällä viikolla 4 uutta hevosta, joista tässä kaksi; Pete ja Sally. Nyt meillä on koko yhdeksän hevosen talli täynnä.

      Koitan kyllä saada aikaseksi kirjoitella tänne vähän useammin, mutta jotenkin se vaan aina unhotuu ja hukkuu kaiken muun keskelle. Sitten kun on kulunut jo vähän aikaa edellisestä kirjoituksesta niin kuluneet päivät sulaa yhdeksi ja on vaikea lähteä erittelemään tapahtumia. Laitoin blogin asetukset niin että nyt kuka tahansa voi ilman minkään näköistä kirjautumista käydä kommentoimasa näitä tekstejä (valitse vaan vaihtoehto "Nimetön" kohdassa "Kommentti nimellä:". Laita toki nimesi kirjoittamasi kommentin perään kuitenkin, niin tiedän keneltä se on). Jos on siis jotain asioita mistä haluaisitte mun kirjottavan enemmän/tarkemmin tai muuta vastaavaa niin ehdotuksia saa laittaa tulemaan.

Hyvää viikonloppua!

Delfiinejä!!

Tää on taas niitä päiviä, jotka painautuu mieleen ja joiden olemassa olosta oon erittäin kiitollinen. Pakko siis tulla kirjottamaan lyhyesti päivän tapahtumista nyt kun vielä oon aivan intoa täynnä.
      Mentiin aamulla uittamaan hevosia Kwinana-nimeselle rannalle, samalle jolla oltiin edellisellä kerrallakin. Hevosista mukaan lähti Ossi ja Sheep, jonka käyttäytyminen oli etukäteen vähän kysymysmerkkinä. Niiden "kauhutarinoiden" perusteella, mitä olen Sheepistä kuullut, niin oli positiivinen yllätys että se hevonenhan osasikin käyttäytyä ja päivän saldoksi jäi vain yksi kyseisen hevosen kyljelleen kaatuminen!
       Mä menin siis Ossilla ja Jessika Sheepillä. Mentiin ensin vedessä edestakas, hevosia oli paljon enemmän kuin viime kerralla. Yhdessä vaiheessa yhtäkkiä hevosia kohti ja aivan kosketusetäisyyden päässä ui delfiinejä! Ne jäi isommalla porukalla rantaveteen pyörimään ja leikkimään eivätkä välittäneet hevosista mitään. Oli ainutaalaatuinen näky ja vieläkin aivan epätodellinen olo!
       Rantaviivaa jatkuu melko pitkään ja jossain vaiheessa mentiin hiekalle laukkaamaan vajaan kilometrin mittaista matkaa pariin otteeseen. Kieltämättä aika upeeta laukata ilman satulaa entisellä laukkahevosella rannalla, jossa samaan aikaan reilut 50(?) muuta hevosta. Ossinkin mielestä oli hurjan mukavaa laukata siellä, varsinkin kun jotkut pojanklopit lähti hevosillaan kisaamaan meitä vastaan. Satulan kanssa tuskin ongelmaa olisi ollut, ei nytkään isoja ongelmia, mutta jarrut oli vähän vaikeampikäyttöiset.

Kuvia mulla ei valitettavasti tähän hätään ole. Kello lähenee puolta kymmentä joten nyt täytyykin ruveta nukkumaan jos se ylipäätään on edes mahdollista; on nimittäin tulossa melkosen lämmin yö, huomiselle luvattu +43...

Vuoden ensimmäiset kuulumiset

Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin

Elän täysillä hetkessä

Matkalla nauttien retkestä

Niinkuin kaikki oletettavasti tietää, vuosi vaihtui ja nyt pitäisi opetella eroon 2014 ja saada 2015 kuulostamaan luontevalta. Joka vuosi sama juttu; aina yhtä vaikeaa totutella uuteen vuosilukuun kirjoittaessa ja puhuessa! Mun osalta vuosi vaihtui mukavissa merkeissä ja myöhäisillä tunneilla, aamulla oli kuitenkin oltava jo skarppina töissä.

      Perjantaina menin totuttuun tapaan ratsastamaan töiden jälkeen ja olin yhtä hymyä kun ratsastukset oli ratsasteltu. Joku osa mun aivoissa loksahti paikoilleen ja tajusin taas millin verran enemmän mitä ja miten mun pitää siellä hevosen selässä tehdä ja olla. 

      Iltapäivällä lastattiin Ossi-heppa traileriin ja ajettiin n.20min(?) tallille, missä Jessikan ratsut on. Kun hevoset oli satuloituna niin mä hyppäsin Ossin selkään ja lähdettiin kolmen hevosen voimin Jessikan ja Jenin kanssa Mundy Regional Parkiin. En tiedä miten sen selittäisin oikein ja ymmärrettävästi, mutta meidän ratsastusreitti kulki piktin ja poikin, ylös ja alas semmosta rinnettä, jonka huipulta oli upeat näkymät koko Perthiin. Mun pohjanmaalaisin silmin katsottuna olimme vuorella, jonkun lappalaisen mielestä se oli ehkä jonkinlainen pieni tunturi, en tiedä kuitenkaan mikä se virallisesti ottaen on. Iso rinne? Ratsastus kesti lähes kaksi tuntia ja oli kyllä kiva kokemus, jotain semmosta taas mitä ei Suomessa pääsisi tekemään. 

      Tänään (lauantaina) ratsastin töiden jälkeen Nedin sijaan 2-vuotiaalla Nistillä (Misty se oikeasti on...) Misty meni tosi kivasti enkä voinut olla muuta kuin tyytyväinen ratsastuksen jälkeen. Viime päivien ratsastelut on menneet niin hyvin että pelkään että tää on vaan jotain "tyyntä myrskyn edellä" tai "liian hyvää ollakseen totta" ja pian putoan taas maan tasalle, jos en kirjaimellisesti hevosen selästä niin jotain muuta vastaavaa. Toivotaan toki että kaikki sujuu jatkossa yhtä hyvin!

Hood oli seurallisena tänään iltatallia tehdessä. Se on kuulemma nuorempana ollut aivan hullu tapaus, mutta nykyään osaa käyttäytyä paremmin.

      Pakko vielä loppuun kertoa tämä: Torstaina täällä järjestettiin isot laukka kisat, Perth Cup. Meidän tallista eräs hevonen oli menossa kilpailemaan puolesta miljoonasta dollarista, mutta kyseisen päivän aamuna eläinlääkärin määräyksestä hevonen jouduttiin jättämään pois kilapilusta. Tapaus sai mut miettimään ja ihailemaan eläinlääkärin, valmentajan, kisojen järjestäjien ja kaikkien osallisten päätöksentekokykyä. Ei varmasti ole helppoa eläinlääkärillä kieltää hevosta juoksemasta muutamien tuntien päästä koittavissa kisoissa, kun valmentajalla ja omistajilla dollarien kuvat silmissä. Oli hienoa nähdä että lajissa ollaan mukana hevosen ehdoilla ja hevonen ei ole pelkkä rahantekoväline. Kyseinen hevonen pääsi nyt viettämään ansaitsemiaan eläkepäiviä eikä tule enää kilpailemaan laukkahevosena.