Keskustaan ja takasin

Eilen puolenpäivän jälkeen alkoi laukkakisat täällä Ascotin radalla, kuten aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Laukkastarttien lisäksi siellä oli jonkin näkönen estehyppynätyös/-kilapilu, johon olin lupautunut töihin avustamaan esteiden puomien nostelussa. Laukkakilpailut oli oikeastaan juuri sellaiset kuin olin odottanutkin; hienosti pukeutuneita ihmisiä, vedonlyöntiä, hienoja hevosia, ruokia ja niin edelleen.  Oli kiva saada olla siellä töissä niin pääsi samalla vähän "pintaa syvemmälle" eikä tarvinnut tyytyä vaan katsomosta katselemaan.

     Laukkakisojen käytiin katsomassa greyhoundeja eli käytiin vinttikoirakilpailuissa. Aluksi ajatus ei kauheasti innostanut, mutta hyvä että tuli käytyä sillä paikan päällä käyminen muutti mun ennakkokäsitykset lajista. Hyvin hoidetut, hienot ja lihasikkaat koirat selvästi tykkäsivät siitä mitä tekivät ja suhtautuivat asiaan huumorilla; aina startin jälkeen ne rupesivat leikkimään keskenään ja näyttivät elämäänsä tyytyväisiltä, hyvä niin.
   

      Vaikka mulla olis tänään aamu töistä vapaata eli olisin saanut nukkua niin jo kuuden jälkeen olin matkalla lähistöllä oleville markkinoille. Huvikseni en sinne mennyt vaan tarkoituksena oli löytää pyörä, joku halpa mutta hyvä. Ja sehän löytyi. Aikani kierreltyä lähdin ihan ikiomalla pyörälläni polkemaan kotiin.

      Täältä missä asun, on noin 10-15km Perthin keskustaan, autolla vähän lyhyempi matka. Julkiset kulkee kuulemma hyvin ja melko usein, mutta en jaksanut ottaa selvää niiden aikatauluista ja halusin nähdä kaupunkia muualtakin kuin auton ikkunasta, joten hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kännykällä navigoiden keskustaan päin. Täällä pyöräily ei ilmeisesti oo kovin suosittu tapa kulkea paikasta toiseen ja ymmärrän nyt kyllä miksi; pyörätiet/jalkakäytävät on kapeita ja osa niistä huonossa kunnossa ja vähän väliä tulee vastaan pitkiä, loivia mäkiä (ja juuri kun on saanut alamäessä hyvät vauhdit niin vastaan tulee liikennevalot, jotka tietysti punaisena...). 

       Oli siis ensimmäinen kertani kun kävin keskustassa ja kerkesin näkemään siellä vietetyissä kolmessa tunnissa tasan yhden kadun ja sen varrella olevia kauppoja. Kaupat oli auki ja ihmisiä oli paljon sunnuntaista huolimatta. Oman tunnelmansa loi myös lahjakkaat katuesiintyjät, joiden rinnalla Vaasan torin kulmassa haitaria soittavat jäävät kyllä aika pahasti alakynteen. 

        Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksi aikaa, mutta koska iltapäivällä odotti työt niin täytyi lähteä hyvissä ajoin pois. Työt oli ohi jo tunnissa sillä sunnuntaisin ei ole yhtä paljon hommia kuin arkisin. 

 Markkinoilta

 Petar Cirovic, sai monet ihmiset pysähtymään ja kuuntelemaan, mut mukaan lukien

 Tätä maisemaa katsoessa tulee väkisnkin ajatelleeksi "mikä ei kuulu joukkoon". Muuallakin keskustassa oli koitettu tuoda esiin joulufiilistä erilaisilla koiristeluilla, mutta mun mielestä ne näytti lähinnä huvittavilta tuolla helteessä ja palmujen seassa.

-

Vaikka tänään käynnistyi vasta mun kolmas päivä täällä Australiassa niin tuntuu että olisin ollut paljon pidempään.  Tuntuu jotenkin normaalilta olla täällä. Paljon on tietysti uutta ja ihmeellistä, mutta olo on kuin olisin asunut täälä paljon pidempään.

Eilen päivä alkoi aamutallilla klo: 04:00 ja puoli seitsemän aikoihin pääsin lähtemään pois. Töiden jälkeen menin metsästämään Jessikaa ensin radalta ja lopulta omasta tallistaan, josta lopulta löytykin. Puoleenpäivään asti roikuin mukana katsomassa treenejä ja pyörähtämässä eri valmentajien luona.
      Iltapäivällä kävin pankissa hoitamassa pankkitiliasiat kuntoon ja käytiin suomalaisten täällä työskentelevien Samun ja Mikon kanssa ajelemassa vähän ympäriinsä. Pojat on asunu täällä vajaan vuoden, joten osasivat vähän näytellä paikkoja. Kolmelta alkoi iltatalli ja oltiin melko reippaasti valmiita kun mäkin jo vähän paremmin tiedän mikä on homman nimi.

      Illalla lähdettiin Hannan, Samun ja Mikon kanssa katsomaan raveja. Tai oikeastaan raveja ilman ravihevosia, peitsareitahan ne täällä on. Puitteet oli todella hienot, yleisöä oli paljon ja tunnelma semoinen kun raveissa kuuluukin olla. Enhän mä noista hevosista tai kuskeista ketään tunne, mutta oli silti kiva seurata jotain edes vähän tutumpaa meininkiä, toi laukkatouhu kun on kuitenkin aika vieras juttu mulle.
       Pääpiirteissään kuviot oli samat kun Suomessakin raveissa, varikolla oli aivan normaalia, esittely tapahtui vähän erilailla kuin Suomessa, lämmityskuvioista en tiedä, kilpailussa juoksunkulku, lähetystavat yms oli samanlaiset Suomen raveihin verrattuna. Kuitenkin ehkä isoimpana erona se että rata oli vain 800m pitkä ja hevosten askellajina peitsi. En oikeen tajua mikä idea on saada hevonen peitsaamaan, johtuu ehkä siitä että Suomessahan siitä saisi tuloksiin vaan kirjaimia; hva. Paitsaaminen näyttää siltä kuin hevoset olisi kokovartalokipsissä, juoksisi kaikki lihakset perusteellisen jumissa ja vaappuvat kuin ankat puolelta toiselle. Joka tapauksessa olisi kiva päästä työskentelemään noissakin hommissa, olisi edes vähän tutumpaa.

      Nyt kello lähenee täällä kahdeksaa, aamulla siis. Aamutalli oli tuttuun tapaan neljältä ja puoli seitsemältä lähdin kävelemään kotiin ja yllätyksekseni löysin kuin löysinkin perille. Nyt on hyvää aikaa hengähtää hetki, vähän järkkäillä kamoja yms. Iltapäiväksi sitten onkin luvassa töitä laukkakisoissa!

So you are from Finland..?

Siitä on aikalailla tasan vuorokausi kun tänne maapallon toiselle puolelle saavuin ja mitä oonkaan kerennyt siinä ajassa tekemään..? Vaikka mitä!

Mulla oli aamulla kello soimassa yhdeksän aikoihin, mutta päätin antaa itselleni vähän armoa ja jatkoin unia. Kello läheni yhtä kun lopulta heräsin ja siitä parin tunnin päästä olinkin jo töissä. Menin tuuraamaan jalkansa loukannutta työntekijää iltatalliin n. 20 hevosen talliin. Mun hommiin kuului karsinoiden siivousta, käytävien lakaisua ja ruokien jakoa eli aivan sitä samaa mitä Suomessakin, tosin vähän erilailla ja maassa maan tavalla. Esimerkkinä työskentelyn erilaisuudesta vaikka se, että kun Suomessa karsinat siivotaan useimmiten talikolla ja kottikärryllä niin täällä sen sijaan käytössä on semmoset häkkyrät, jotka muistuttaa hyvin paljon niitä marjastus-häkkyröitä millä me Suomessa poimitaan puolukoita. Ei, Australiassa ei poimita puolikoita vaan hevosen paskaa.
       Erilaisuuksia Suomeen verrattuna on toki lukemattomia muitakin, mikä on mun mielestä hyvä juttu. Ehkä oma näkemys joidenkin asioiden suhteen muuttuu, saan oppia uusia juttuja ja laajentaa tietämystä.
       Luulin että tämän päiväinen työvuoro oli sitten siinä, mutta multa kysyttiin jos haluaisin tulla seuraavanakin päivänä, joten lupauduin mennä huomenna aamusta taas töihin. Työt alkaa siis klo: 04:00 aamulla; ei mikään pehmeä lasku uuteen maahan saapuessa, mutta ei se mitään, töitä tänne on tultukin tekemään.
       Kaupassakin käytiin tänään ostamassa mulle ruokaa tuleville päiville ja loppuillan oon vaan koittanut vähän paremmin kotiutua tänne. Oon aina vieraiden seurssa turhan vieraskorea ja menee hetki ennen kuin osaan totella käskyä "ole kuin kotonasi!". Eiköhän tämä tästä kun saa päivärytmit kuntoon ja sopeutuu tähän elämäntyyliin.

Oon aivan super onnellinen nyt ja välillä pelkäänkin että kaikki on liian hyvää ollakseen totta. Eniten on ilahduttanut ihanan sään, hyvän kodin ja kaiken muun lisäksi se, että ainakin tähän mennessä tapaamani ihmiset ovat täällä niin älyttömän mukavia. Näin lepposia, ystävällisiä ja "no worries"-asenteen omaavia ihmisiä ei Suomesta löydy kuin kourallinen.

32 tuntia matkustamista

Helsinki - Frankfurt
Tiistaina klo: 08:10 nousi lentokone Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Saksaa, Frankfurtia. Oltiin käyty lentokentällä jo edellisenä iltana viemässä matkatavarat ja hoitamassa check-in , joten tiistaiaamuna ei tarvinnut muuta kuin marssia oikeaan terminaaliin, sanoa heipat ja ei mennyt kauaa kun matkustajat päästettiin lentokoneeseen.
     Mulla kävi hyvä tuuri ja sain ikkunapaikan, joka sijaitsi koneen takaosassa. Suomen harmaa ja sateinen aamu vaihtui muutamassa sekunnisa upeaan auringonnousuun, sillä pilvien ylle päästyä ei ollu harmaudesta tietoakaan. Lento sujui ihan kivasti ja vajaassa kolmessa tunnissa kone laskeutui Saksaan.

Frankfurt - Hong Kong
Frankfurtin lentokentän suuruus ei paljastunut mulle kokonaisuudessaan, sillä edellinen lentoni saapui ja seuraava lähti samasta terminaalista. Mutta en voi kieltää, olihan se iso paikka. Suuruudestaan huolimatta hankaluuksia ei ollut, sillä opasteet, kuulutukset ynnä muut oli hoidettu sakalaiseen tyyliin jämptisti. Välillä tosin oli vähän semmoinen "uskaltaako täällä hengittääkään"-fiilis kun vastaan tuli tasaisin väliajoin poliiseja pareittain, joilla roikkui vyötäröllä kaikki mahdollinen aseista pamppuihin. Lisäksi turvatarkastukset läpäistyäni oikealla portilla oodottaessani tullin koira kävi nuuskimassa jokaisen matkustajan ja heidän kantamuksensa läpi. Turvallisuuteen, tai ainakin turvallisuudentunteeseen oli satsattu. Erityismaininta myös Frankfurtin siivoajille; joka paikassa oli erittäin siistiä, mikä oli tietysti kiva juttu.
      Lento Hong Kongiin kesti n.11 tuntia ja reitti kulki jostain Venäjän ja Kiinan ylitse. Hong Kongia lähestyessä oli hienoa seurata ikkunasta nousevaa aurinkoa, joka oli aluksi vain ohut viiva horisontissa, mutta kohosi sieltä hiljalleen. Valitettavasti Hong Kongin yllä oli pilvistä, joten kaupunki jäi näkemättä yläilmoista.

Hong Kong - Perth
Hong Kongissa oli 8:n tunnin vaihto. Siinä ajassa kerkesin sattumalta törmätä kolmeen Balilta Suomeen palaavaan suomalaiseen nuoreen, joista yksi oli muuten mun kaima. Kerkesin myös nukkua vajaan tunnin, tutustua perusteellisesti kauppojen tarjontaan, joka ainakin kyseissä terminaalissa oli erittäin suppea, kauhistella lähes joka puolella olevia mielestäni järkyttäviä kokolattiamattoja ja kerkesin myös ostaa pullon vettä. Siinäpä se. Ei jäänyt Hong Kongsissa vietetyistä kahdeksasta tunnista paljoa kerrottavaa mahdollisille jälkipolville.
      Perthiin lentäessä piti koneessa istua n.8 tuntia ja lento lähti jonkin verran myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. Lento sujui edellisten tavoin ihan mukavasti elokuvia katsellen, musiikkia kuunnellen, tarjottavia ruokia syöden ja maahantulolomakkeita täytellen. Perthin lentokenttää lähestyessä oli vastassa uskomattoman hienot näkymät; kapungin valot jatkui ja jatkui ja jatkui, tuntui ettei se valomeri pääty koskaan. Ilmassa oli myös ukkosta, joten oli jännittävää nähdä salamat lentokoneen ikkunasta.
      Pakko muuten tähän väliin kehua ja melkein suorastaan ylistää Cathay Pasificia, lentoyhtiötä, jonka lentoja kaikki kolme lentoani oli. Palvelu oli ystävällistä, ruoka hyvää, koneet mukavia. Voin siis oman kokemukseni perusteella suositella ehdottomasti muillekin!
      Tullin ja passin tarkastuksen läpäiseminen oli hetkessä ohi, ei siis ollut "Australian rajalla"-ohjelmasta tuttua meininkiä. Kentällä sain odotella hetken kun sattui pieni väärinkäsitys aikatulujen suhteen, mutta aika kului lepposasti. Heti ensi hetkistä lähtien täällä Australiassa paikalliset ihmiset ovat osanneet vakuuttaa mut huolettomalla, ystävällisellä ja "no worries"-asenteellaan. Alku on siis vaikuttanut lupaavalta tähän mennessä!

   

Mitä, missä, milloin?

Ja mä haluan nähdä ja kokea

En vain asioita loputtomiin hokea

En jämähtää paikoilleen. 
-Raappana

Lähtö Australiaan häämöttää ensi viikolla enkä tiedä tajuanko vieläkään että oon oikeasti lähdössä. Lopullinen päätös maapallon toiselle puolelle matkaamisesta tuli melko yllättäen sillä vasta viikko sitten varasin lentoliput vaikka jonkin aikaa oonkin jo lähtöä vakavasti harkinnut. Ajatus reissublogin pitämisestä on kummitellut kaukaisena ajatuksena välillä mielessäni, mutta kun lähipiiristä alkoi tulla toiveita sen toteuttamiseksi niin päätin ryhtyä moiseen. 

Moni on kysellyt ja ihmetellyt miksi haluan juuri Australiaan? Onnellisuus merkitsee eri ihmisille eri asioita. Ei ole yhtä onnen lähdettä eikä sen määrää voi mitata. Mulle onnellisuus on unelmien toteuttamista, eteenpäin menemistä, uuden kokemista ja rajojen rikkomista. Luonteenpiirteillä ja elämänkatsomuksella on suuri merkitys siihen miten onnellisuuden kokee ja mitä on valmis sen eteen tekemään. Mulla ei ole tällä hetkellä arkeen sitovia asioita (kuten työ, koulu tms), mikä tarjoaa loistavan mahdollisuuden matkalle lähtöön. 
     Seikkailunhalu, spontaanius ja itsepäisyys ovat piirteitä, jotka ovat vieneet matkan toteuttamista eteenpäin. Välillä on meinannut nousta tuskanhiki otsalle virallisten asioiden hoitamisessa; lentoliput, viisumi, pankkiasiat, vakuutukset... Kun lentokone ensi tiistaina nousee Helsinki-Vantaalta ilmaan niin vihdoin pitkäaikainen unelmani saa ilmaa siipiensä alle. En ole ennustaja eikä mulla ole kristallipalloa käsieni alla, mutta lähtökohtana mun suhtautumiseen matkani suhteen on että tapahtui mitä tahansa; kokemus tulee olemaan joka tapauksessa ikimuistoinen, opettavainen ja ennen kaikkea toteen käynyt unelma.   

En tässä vaiheessa rupea avaamaan vielä matkasuunnitelmaani sen kummemmin, sillä jos rehellisiä ollaan niin the plan is there is no plan. Sen verran on tiedossa että katto on luvassa pään päälle, töitä olisi tarkoitus tehdä ja lopuksi reissata ympäriämpäri. Kysymysmerkkinä on kuitenkin vielä itsellenikin mitä, missä ja milloin. 

I can't tell where the journey will end

But I know where it starts

They tell me I'm too young to understand 

They say I'm caught up in a dream

Well life will pass me by if I don't open up my eyes

-Avicii