maanantai 6. huhtikuuta 2015

Aussi-arki jatkuu

Kiirettä pitää ja väsyä pukkaa, siitä on johtunut hiljaisuus blogin puolella, mutta kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin. Työnteko ei tunnu työltä ollenkaan, pelkältä hauskalta ajanvietteeltä josta maksetaan palkkaa! Olen myös saanut mieltä lämmittävää positiivista palautetta töistä osaltani. Hevosia tulee ratsastettua 6-11 kappaletta aamussa ja tottakai sieltä on pari lemppariakin löytynyt joukosta. Edelleen ainoa huono puoli nykyisessä työssäni on pitkä työmatka; aamulla ruuhkattomilla teillä matkaan menee noin 25 minuuttia, mutta eräänäkin iltapäivänä iltatallista palatessani sain istua autossa 55 minuuttia ruuhkaisessa liikenteessä.
       Työpäivät farmilla on pidempiä kuin Ascotissa tekemäni, joten olen puoleenpivään mennessä takaisin kotona. Iltatalli osuu omalle kohdalleni pari kertaa viikossa ja muina päivinä olenkin viettänyt aikaa lähinnä kavereiden seurassa.
        Pääsiäinen alkaa olla ohi, mikä ei omaa elämääni paljoakaan järisyttänyt. Töissä olin normaalisti ja vähän normaalia enemmänkin, nimittäin yleensä sunnuntait ovat viikon ainoita vapaapäiviäni, mutta eilen lupauduin töihin kun ei mulla muutakaan tekemistä ollut. Sunnuntaina käytiin myös Jessikan, Paukun ja heppojen kanssa rannalla, tosin itse olin ilman hevosta vaan sivusta seuraajana. Lauantaina käytiin illalla syömässä Pihlan, Jenitan ja Eevan kanssa, myöhemmin törmättiin myös Paukkuun ja Jennaan sekä muihin Ascotissa töissä oleviin ja ilta jatkui heidän kanssaan.

Koitan taas kerran luvata itselleni ryhdistäytyä kirjoittelemaan useammin, mutta aika vaan vierähtää aina aivan huomaamatta. Tässä viime päiviltä muutamia kuvia:




Iltaruoat jakoon!
Kiipesin näköalapaikalle katsomaan Itchyn juoksutusta
Ihmissyöjä-Itchy!!
"Vääränpuoleinen" liikenne sujuu jo hyvin ja tuntuu täysin luonnoliselta ajaa tien vasemmalla puolella

1 kommentti:

  1. Tehokkaan näköinen tuo ruuanjakoauto....tänne myös tuollaisia

    VastaaPoista