Viime aikoina työpäivät ei saaneet oppikirjojen mukaista alkua aamuisin. Luonnollisestikaan työpäivän alkaessa aurinko ei ole vielä noussut ja farmilla ympärillä näkyy pelkkää mustaa kun valonlähteinä ei ole kuin tallista tuleva valon kajo. No eräänä päivänä sitten yksi hevonen päätti ottaa ja lähteä omille teilleen erään toisen työntekijän sitä taluttaessa ja hevonen rysäytti päin laitumensa aitaa. Muut hommat vähän viivästyi kun kännykän valossa koitettiin etsiä karannutta tummaa hevosta mustasta maastosta. No löytyihän se lopulta auton valojen avulla ja onni onnettomuudessa; hevonen oli yhtenä kappaleena ehjänä ja ainoa mikä kärsi tapahtuneesta oli aita ja ehkä hieman myös kyseisen työntekijän ego.
Ja koska edellä mainittu tapahtuma ei ollut vielä tarpeeksi niin eräänä aamuna työpäivän ensimmäistä hevosta ratsastaessa pimesässä, auringon vielä ollessa omilla teillään, menin ja putosin selästä. Hevoseni säikähti myötätunnon vuoksi toisen hevosen säikähtäessä ja ilmeisesti en aamu-unisena ihmisenä ollut vielä tarpeeksi skarppina ja muksahdin maahan. Onneksi pehemälle hiekalle putoaminen ei sattunut ja hevonenkin pysyi aloillaan, joten ei muuta kuin takaisin satulaan!
Lauantaina sykettäni nostatti sträppäyskeikka Ascotin kisoissa, eli suomeksi sanottuna hoidin hevosen kisapaikalle, esittelyt ennen starttia ja startin jälkeiset toimenpiteet. No hommasta suoriuduttuani en voinut taas kuin ihmetellä miksi tuotakin piti muka niin kovasti jännittää sillä kaikki meni hyvin ja hevonen käyttäytyi esimerkillisesti (ja oli viides kisassaan).
Lauantai-iltana oli Jenitan "viimeinen illallinen" eli käytiin lähinnä työporukasta ja muutamasta suomalaisesta koostuvalla ryhmällä ensin syömässä ja siitä kukin jatkoi omille tahoilleen. Kotiuduttiin melko aikaisin ja koska sunnuntaina ei ollut töitä niin sain ruhtinaalliset 12 tunnin yöunet!
Tämä viikko käynnistyi töiden osalta hyvin, hevoset olivat kaikki oikein mukavia maanantaina ja päivä jatkui mitä mahtavimmalla tavalla sillä Jenitan ja Pihlan kanssa kahvittelun jälkeen menin Pauliinan ja muutaman muun kanssa veneilemään! Vene ei ollut mikään aivan pieni paatti vaan ihan kivan kokoinen moottorivene. Ajettiin Perthin halki kulkevaa jokea pitkin pitkän matkaa mä ja Pauliina kannella istuen, aaltojen mukana holtittomasti pomppien ja nauraa räkättäen. Jossain vaiheessa mä siirryin ruorin taakse ja toimin kapteenina. Ajoin venettä melko pitkän matkaa ja lopuksi koitti huikein vaihe kun joki loppui ja eteen avautui Intian valtameri ja upean oranssi auringon lasku! Ajoin vielä hetken aikaa merelle päästyämme, mutta aallot rupesivat pelottamaan sen verran että oli parempi antaa osaavampien hoitaa homma.
Pysähdyttiin jossain vaiheessa ja oli aika kalastaa. Saaliiksi tuli muutamia kalmareita, inhottavan näköisiä mustekalan ja meduusan risteytykseltä näyttäviä mereneläviä, jotka myöhemmin paistettiin jonkin sortin retkikeittimellä veneessä. Olin kotona melko myöhään sillä paluumatkalla veneestä loppui bensa. Ajoitus oli onneksi täydellinen sillä saatiin vene köytettyä kohdalle osuneeseen sillan tukipilariin, josta lähti lankut rannalle, joita pitkin onnistuikin käynti lähistöllä olevalla huoltoasemalla.
Tänään, keskiviikkona, hevoset olivat vähän tuhmia... Farmilla radan vieressä olevaan lantalaan tehdään parhaillaan betoninvaluutöitä, mikä sai hevoset pelkäämään kyseisen kohdan lähestymistä, joten osa hevosista heittäytyi täysin saaliseläimensä rooliin. Jotkut saattoivat pysähtyä kesken laukkaamisen täysin niille sijoilleen, jotkut koittivat tehdä täyskäännöksen, jotkut koittivat ampaista pakoon heti kohdan ohitettuaan, mutta jotkut tyytyivät onneksi vain kääntelemään korviaan. No, olipahan vähä haastetta tälle aamulle ja oli kiva huomata kuinka Jessikan neuvot on jääneet mieleen "kantapäät alas, kädet paikoillaan, jne." sillä muuten olisin saattanut parissa tilanteessa lentää satulasta kuin leppäkeihäs.
Tänään iltatallia tehdessä sain taas huomata eläinten arvaamattomuuden. Eräälle hevoselle loimea laittaessani se säikähti jotain ja pukitti mut aidan ja itsensä väliin. Onneksi olin niin lähellä hevosta ettei se saanut voimaa potkuihinsa, joten mitään ei käynyt vaikka osumaa otinkin. Pitää kyllä olla kaikki aistit avoinna kun näiden runsaasti ruokittujen kisakuntoisten täysveristen kanssa touhuaa, niillä kun on noita päähänpistoja...
Miltäs kalmari maistui? En edes tiedä minkä näköisiä ne ovat...otitko kuvia? r
VastaaPoistaVeneily näyttää tosi hauskalta. Komea auringon lasku. Olisin kyllä nauttinut moisesta minäkin. Kalmarit tosin olisi varmaan jäänyt syömättä. Niin. ja noita lämminverisiä kohkaajia en kyllä kovin lähelle menis. Hyvää ja vähälumista vappua täältä. K
VastaaPoista