Sateinen sydney ja laiskottelua

Torstai ja perjantai hujahti töissä tuttuun tapaan. Torstai-iltana kävin viiden sconelaisen kanssa syömässä ja perjantai kuluikin yksin kotona ukkosta ja sateen ropinaa kuunnellessa sekä salamoita ihastellessa.


Eilen eli lauantaina aamulla neljän jälkeen aamulla starttasi auto pihasta perässään traileri ja kyydissään kaksi hevosta. Päämääränä oli Sydney ja iiiso hevostapahtuma kaikenlaisine lajeineen; esteitä, koulua, lehmien jahtausta hevosilla jne. Päivä oli sateinen ja lähes kahdeksan tunnin ulkona-olo-ajan jälkeen ei ollut vaatteissa yhtään kuivaa länttiä. Paikan päällä oli kuitenkin ihan mukava tunnelma, jossain soi country-musiikki, myyntikojuja oli laidasta laitaan ja päivän huipensi world cup tason estehyppelyt.
Reissu ei ollut lainkaan turha meidän osalta sillä sijoituksia sateli! Yksi voitto ja kaksi kolmossijaa, joten hyvillä mielin lähdettiin reilun kolmen tunnin kotimatkalle kuuden aikoihin illalla.


Tänään oon viettänyt vapaapäivää tekemättä yhtään mitään. Taitaa tämän päivän suurin saavutus olla ruokakaupassa käynti. Tuleva viikko onkin työn täyteinen ilman vapaapäiviä mutta sitten alkaakin kahden viikon loma ja pääsen reissaamaan hetkeksi!

So far so good

Huhuh kun aika rientää; paras tähän väliin vähän päivitellä mitä on tapahtunut, jotta voin muistella asioita vielä vanhainkodissakin. Porskutan menemään edelleen täällä Sconessa ja tykkään valtavasti elämästä täällä! Oon päässyt näkemään ja kokemaan hurjasti asioita sekä tutustumaan moniin kansainvälisestikin laukkaurheilun kannalta merkittäviin henkilöihin.


Kenttäratsastuskisoissa olen kierrellyt hevosenhoitajan roolissa kerran tai pari kuukausittain ja kilometrejä hevosrekassa istuen on kertynyt lukuisia. Vaikka ei itse ratsastus lajina, varsinkaan katsojan roolissa aivan älyttömästi kiinnosta ja viikonloppureissut ovat joskus melko väsyttäviä tulevaa työviikkoa ajatellen, niin aina on yhtä mukava lähteä mukaan ja nähdä Australiaa enemmän.


Pari kuukautta sitten pääsin kutsuvieraana näkemään myös yhtien Australian merkittävien siitosfarmien kulisseihin (Vinery stud ja Arrowfield). Puhutaan siis laukkahevosten siittoloista. Ennen tulevaa astutuskautta siitosfarmit järjestävät stallion paradeja eli sananmukaisesti tilaisuuksia, joissa kyseisen farmin siitosoriit esitellään yleisölle. Tarjolla on myös upeiden hevosten lisäksi ilmaista juotavaa ja syötävää. Mielenkiintoista tilaisuuksissa oli se, että monet nähdyistä oreista ovat meidän farmille tulevien hevosten isiä ja arvoakin näiden orien pelkällä astutusmaksulla on helposti kuusinumeroisen luvun verran.


Sydneyssäkin olen päässyt pariin otteeseen käymään, tosin työreissuilla. Kaksi tallillamme treenatuista hevosista osallistui kaksi vuotiaiden hevosten huutokauppaan, jossa jouduin ne esittelemään myyntiringissä ja esittelemään henkilökohtaisesti kiinnostuneille ostajaehdokkaille. Koko huutokaupparumba oli kokemuksena erittäin mielenkiintoinen ja puitteiltaan, hevosiltaan ja järjestelyiltään aivan omaa luokkaansa esimerkiksi suomen "vastaaviin" verrattuna. Kyseisen huutokapuan kallein hevonen taisi mennä kaupaksi 500000 dollarilla, mutta meidän oreilla oli hintaa "vain" $17000 ja $70000.


Sydneyssä huutokauppojen aikaan päästiin myös yhtenä vuoden merkittävimpänä kilpailupäivänä ilmaisilla vip-lipuilla laukkakisoihin. Pomon hyvä kaveri, ja erään valtavan siitosfarmin omistaja tutustutti meitä moniin laukkaurheilun saralla vaikuttaviin ihmisiin ja päästiin kurkistamaan ikään kuin pintaa syvemmälle kisoihin.
Huutokauppoihin liittyen saimme myös kutsun cocktail-tilaisuuteen, jonne kävelimme punaista mattoa pitkin ja paikan päällä oli varakasta porukkaa aina Hongkongista ja Japanista asti. Näkyi siellä myös joitain australialaisia tuttuja tv-kasvoja ja juttelin jopa Top Gear-ohjelmasta tutun juontajan kanssa.


Täällä itse Sconessa ei ole mitään maata mullistavaa tapahtunut. Kolmen kuukauden ajan meillä oli myös kaksi muuta suomalaista töissä , mutta kumpikin jatkoi reissaamista ja lopetti työt viime viikolla. Nyt meillä onkin töissä lisäkseni vain yksi työntekijä + pomo. Loppuvuosi on kuulemma aina hiljaista aikaa ja hevosmäärä laskee huomattavasti, kunnes alkuvuoden varsahuutokauppojen jälkeen tallit täyttyy ja hevosia on joka nurkassa. Tällä hetkellä laukkahevosia on tallissa vaihtelevasti 10-15.
Ratsastan vain muutamaa hevosta päivittäin ja Luke ratsastaa loput ja mä hoidan muita hommia siinä sivussa; karsinoiden siivousta, kengittäjiä, eläinlääkäriä, hevosrekkojen lastausta tai purkua jne.
Vaikka en ole ratsujen ratsastamisesta niinkään kiinnostunut niin lähes päivittäin olen kavunnut myös jonkun pomon ja hänen vaimonsa ratsun selkään. Tämän hetkinen "oma" ratsuni on pieni harmaa nelivuotias Malcolm-heppa. Reilu pari vuotta sitten Malcolm on sisäänratsastettu ja sen jälkeen ollut laitumella tekemättä mitään. Noin viikko sitten rupesin sillä ratsastamaan ja suunta ei ole kuin ylöspäin. Kumpikaan meistä, ei ratsastaja eikä hevonen osata mitään mutta yhdessä opetellaan.


Paljon jäi kertomatta, mutta siinä pieni pintaraapaisu siihen mitä mun elämä tällä hetkellä on. Nyt kun suomalaiset työntekijämmekin ovat lähteneet ja illat yksinäisiä kissan seurasta huolimatta, niin toivoisin saavani itseäni niskasta kiinni useammin kirjotellakseni blogiin. Kuvia en kännykällä kirjoittaessa vieläkään saa ladattua, valitettavasti.

Uusia tuulia ja kuulumisia!

Heippa taas kaikki piiitkästä aikaa! Kuukauden aikana on tapahtunut paljon muutoksia, joista ei välttämättä kaikki edes tiedä, joten ehkä on aika vähän päivittää tilannetta.


Kesäkuun viimeisellä viikolla lopetin työt Perthissä farmilla, jossa kerkesin työskentelemään kolme kuukautta. Paikasta jäi hyviä muistoja ja muutama hevonen onnistui valloittamaan mun sydämen. On ollut mukava seurata kilpailujen tuloksia vaikka en enää siellä työskentelekään ja huomata että silloiset ratsastettavani ovat tehneet edelleen ihan hyviä suorituksia.
Viimeisen työpäivän jälkeen mulla olikin muutama vapaapäivä, jolloin vietin paljon aikaa kavereiden kanssa ja kävin aamuisin pitkästä aikaa Ascotin pää- ja takaradalla ratsastamassa Jessikan kanssa. Oli hauskaa mutta ehkä myös hieman hämmentävää huomata kun Ascotin kaduilla vastaan tuli monia ilahtuneita kasvoja kysyen olenko palaamassa Ascotiin töihin. Lauantaina oli ikäänkuin mulle järjestetyt läksiäiset, joissa pääsin tapaamaan vielä monia seitsemän kuukauden aikana tutuksi tulleita henkilöitä ennen pois muuttoa.


Seuraavana maanantaina olikin aika sanoa heipat Perthille, kaikille ihanille ihmisille ja tutuille maisemille. Mieleen Perthistä jäi oikeastaan vain pelkkiä hyviä muistoja, kuumia kesäpäiviä, monet naurut satulassa ja maan kamaralla, hirvesäti uusia oppeja ja lukemattomia unohtumattomia kokemuksia.


Uusi päämääräni oli n. 4000km päässä, toisella puolella Australiaa itärannikon tuntumassa oleva pieni kaupunki nimeltään Scone, vajaan 300km päässä Sydneystä. Täällä Australian "hevospääkaupungiksi" kutsutussa kaupungissa asuu vain n. 5000 ihmistä. Hevosia löytyy joka lähtöön joka puolelta; on laukka-, poolo-, työ-, este-, koulu- ja karjahevosia (mutta ei ravihevosia!) Maisemat ovat mielestäni upeat, vuoristoista ja vihreää luontoa joka puolella ja ilmat ovat olleet kohtalaiset, esimerkiksi tänään taivas on pilvetön ja lämmintä on +22, varsinainen talvisää...


Töissä olen hevostilalla, jonka hevosmäärä vaihtelee tiheään tahtiin, välillä tallista löytyy vain 15 hevosta ja toisinaan määrä nousee yli kolmenkymmenen. Asun tallin yhteydessä olevassa reilun kokoisessa siistissä kolmiossa, joten työmatkaankaan ei mene kuin pari sekuntia ja seinänaapurina löytyy hevosia.
Tilalla on upeat puitteet; kolme tallirakennusta, neljä pyöröaitausta joista kaksi on katettuja, ratsastuskenttä, niitty täynnä maastoesteitä, 800m harjoitusrata ja isoja laitumia.
Työnkuva lyhyesti kerrottuna on hevosten ruokkimista, tallien siivousta ja ratsastusta ja päivät venyy usein melko pitkiksi. Täällä olevat hevoset ovat kaikki nuoria, yhtään yli 3-4 vuotiasta ei tallista taida löytyä. Kaikki ovat laukkahevosia tai tulevia laukkahevosia. Osa on siis jo hieman kokeneempia ja koulutetumpia ja osa on vasta kakaroita, jotka ovat tänne tullessaan vasta eläneet villiä nuoruutta eivätkä ole satulaa nähneetkään. Meidän tehtävänä onkin koulia niistä hyvätapaisia nuoria muutamassa viikossa.
Lisäksi tilalta löytyy kymmenkunta ratsua, lähinnä estehevosia, mutta ne eivät lukeudu työtehtäviini vaikka tosin ahkerasti auttelen niidenkin parissa. Pomoni ja hänen vaimonsa ovat kumpikin erittäin osaavia ratsastajia, monenlaisia mestaruuksia voitettuna ja olympialaisiinkin osallistuneita, joten heidän hevosensakin ovat tasokkaita. Yhtä pomon estehevosista ratsastankin useamman kerran viikossa välillä saaden ilmaista opetusta ja kehitystä onkin jo huomattavissa. Mutta älkää huoliko, ei musta saa aitoa ratsuihmistä tekemälläkään, ravitouhuja on kova ikävä!


Töistä ja kaikesta muusta tarkemmin jossain toisessa kirjoituksessa, tämä oli vaan tämmöinen tilannekatsaus, jotta kaikki ovat taas perillä tekemisistäni. Reilun kuukauden kestäneen kirjotiustauon selitän huonolla nettiyhteydellä. Tai ei itse yhteys ole huono, mutta tietokoneella en pääse nettiin ja kännykällä netin käyttö maksaa paljon. Joten antakaa anteeksi tämänkin tekstin mahdolliset kirjoitusvirheet ja huonot kappalejaot sillä kännykällä kirjottaminen on melko työlästä.


Mutta pidemmittä puheitta kaikki on siis mainiosti tällä pallonpuoliskolla ja kesää kovasti odottelen. Toivottavasti sinne Suomeenkin saapuisi vielä lämpimiä ja kesäisiä ilmoja ennen pitkää ja kylmää talvea!


(Kuvia olisi hirveästi, mutta jostain syystä en osaa/onnistu lataamaan niitä kännykällä)

Talvea kohti...

Kuluneita päiviä on vaikea saada kiinni koska aika kuluu aivan älytöntä vauhtia enkä edes kerkeä huomaamaan ajankulua. Elämä täällä on ollut aika kiireistä, mutta ei missään nimessä huonolla tavalla kiireistä, tekemistä vain on riittänyt hirveästi. Eniten harmittaa näissä pitkiksi venyvissä kirjoitustauoissa se, että en välttämättä muista kertoa kaikesta mistä joskus on ollut tarkoitus. Blogia kirjoitan pääasiassa itseäni varten, ikään kuin päiväkirjaa, mutta samalla se on hyvä keino välttyä ristikuuluseluilta ja jokainen voi halutessaan täältä lukea mun elämästä. 

Täällä puolen maapalloa ja päiväntasaajaa lähestytään talvea ripeää vauhtia. Lämpötilaerot päivän ja yön välillä on suuret ja keskimääräinen lämpötilakin on laskenut reilusti. Päivät muistuttaa Suomen kesää melko pitkälti, lämpöasteet nousevat kahdenkymmenen paremmalle puolelle, mutta aamuisin työt aloittaesa ei ole edes kymmentä astetta lämmintä. Myös runsaat sateet saapuvat talven mukana. Välillä hieman masentavaa nähdä keväisiä, lähes kesäisiä kuvia Suomesta tietäen että täällä mennän kohti kylmempiä ilmoja, mutta en mä olostani täällä valita.

Töistä kotiin ajamassa 

Äitienpäivänä käytiin rannalla pyörähtämssä, mutta kylmän tuulen takia ei viihdytty kovin kauaa

Kohti kaupunginvaloja illalla

Työn teon ohella aikani kuluu pääasiassa kavereiden kanssa oleillen, joko suomalaisten tai australialaisten. Useimmiten käydään jossain syömässä, ajelulla, kävelyllä, ostoksilla tai muulla vastaavalla. Viime sunnuntaina käytiin isommalla porukalla pelaamassa paintballia, mikä oli aivan älyttömän hauskaa!

Paintball oli hauska kokemus muutamista mustelmista huolimatta. 5 tyttöä uskaltautui lähtemään sotimaan 10 miespuolisen keskelle!

Viime viikko oli mielenkiintoinen, ehkä jopa vähän jännittävä töiden osalta, nimittäin 12 työpaikkani hevosta kisasivat ja niistä suurinta osaa ratsastan viikoittain ja paria ihan päivittäin. Yksi vakioratsastettavistani meni ja voitti vaikkei kukaan sitä osannut odottaa ja sehän pisti hymyilyttämään! Kaksi muutakin voitti ja muut sitten suoriutuivat miten mikäkin, toiset sijoittuivat paremmin kuin toiset.

Tässä kuulumisia tältä erää, hyvää alkanutta viikkoa joka puolelle maapalloa!

Aussifutista prinssi Harryn kanssa!

Lauantaina Perthissä pelasi aussifutispelissä Perthin Eaglesit ja vastustajajoukkue oli muistaakseni Sydneystä. Mitään en lajista ymmärrä eikä se ollut mulle ennestään tuttu ollenkaan, mutta niin me vaan mentiin Pauliinan kanssa katsomaan kyseinen peli. Sain ilmaiset liput kaverilta, joten pakkohan ne oli hyödyntää. Jostain syystä me Pauliinan kanssa kuviteltiin että lipujemme osoittamat paikat olisivat kaukana kaikesta huonolla näköetäisyydellä mutta mitä vielä; oltiin kolmanneksi etummaisessa rivissä, joten pääsimme todella lähelle itse pelin tapahtumia.
        Yleisöä oli aivan älyttömästi, en ollut osannut kuvitella että kyseinen peli olisi niinkin iso tapahtuma, prinssi Harrykin oli paikan päällä. Kokemuksena peli oli kiva eikä kaduta että tuli lähdettyä! Eaglesit voitti ylivoimaisesti, mikä toki paransi kokemuksen arvoa.
        Kun peli oli pelattu ja lähdettiin suunnistamaan stadionilta pois niin päätettiin aivan spontaanisti mennä kysymän risteyksessä liikennettä valvovilta moottoripyöräpoliiseilta jos saisimme ottaa yhteiskuvan. Vastoin odotuksiamme poliisit innostuivat asiasta ja lopulta päädyimme istumaan moottoripyörien päälle toisen poliisin räpsiessä kuvia, myös jotkut ohikulkijat jäivät ottamaan kuvia. Nauroimme vedet silmissä ja vatsalihakset krampaten. Ilta oli kokonaisuudessaan aivan huippu ja ikimuistoinen. Jos sanonta "nauru pidentää ikää" on totta, niin voitte olla varmoja ettette pääse musta helpolla eroon!

Sain lippujen mukana kaverilta lainaan Eaglesien kannatuspaidan lainaan ja ainoa ehto lipujen saamiselle oli, että oon kuvassa kyseinen paita päällä pelin aikana. Helppo homma!

Moottoripyöräpoliisit!

Naughty horses!

Viime aikoina työpäivät ei saaneet oppikirjojen mukaista alkua aamuisin. Luonnollisestikaan työpäivän alkaessa aurinko ei ole vielä noussut ja farmilla ympärillä näkyy pelkkää mustaa kun valonlähteinä ei ole kuin tallista tuleva valon kajo. No eräänä päivänä sitten yksi hevonen päätti ottaa ja lähteä omille teilleen erään toisen työntekijän sitä taluttaessa ja hevonen rysäytti päin laitumensa aitaa. Muut hommat vähän viivästyi kun kännykän valossa koitettiin etsiä karannutta tummaa hevosta mustasta maastosta. No löytyihän se lopulta auton valojen avulla ja onni onnettomuudessa; hevonen oli yhtenä kappaleena ehjänä ja ainoa mikä kärsi tapahtuneesta oli aita ja ehkä hieman myös kyseisen työntekijän ego.
       Ja koska edellä mainittu tapahtuma ei ollut vielä tarpeeksi niin eräänä aamuna työpäivän ensimmäistä hevosta ratsastaessa pimesässä, auringon vielä ollessa omilla teillään, menin ja putosin selästä. Hevoseni säikähti myötätunnon vuoksi toisen hevosen säikähtäessä ja ilmeisesti en aamu-unisena ihmisenä ollut vielä tarpeeksi skarppina ja muksahdin maahan. Onneksi pehemälle hiekalle putoaminen ei sattunut ja hevonenkin pysyi aloillaan, joten ei muuta kuin takaisin satulaan!

Tässä tulos kun yli 500kg elävää lihaa päättää juosta täysiä säkkipimeässä aitaa päin... Hyvänä muistutuksena myös autoilijoille; jos tulee hevosia vastaan, oli niillä sitten ratsastaja selässä tai kärryt perässä niin hidastakaa! Ainakin omalla kohdallani väläytän leveämmän hymyn niille, jotka huomioivat hevosen liikenteessä kun puolestaan niille, jotka kaasuttavat välinpitämättömänä ohi! Hevosen reagoidessa arvaamattomasti voi lopputulos olla sama kuin ylläolevassa kuvassa, tosin aidan sijaan maalitauluna auton konepelti.

        Lauantaina sykettäni nostatti sträppäyskeikka Ascotin kisoissa, eli suomeksi sanottuna hoidin hevosen kisapaikalle, esittelyt ennen starttia ja startin jälkeiset toimenpiteet. No hommasta suoriuduttuani en voinut taas kuin ihmetellä miksi tuotakin piti muka niin kovasti jännittää sillä kaikki meni hyvin ja hevonen käyttäytyi esimerkillisesti (ja oli viides kisassaan).

         Lauantai-iltana oli Jenitan "viimeinen illallinen" eli käytiin lähinnä työporukasta ja muutamasta suomalaisesta koostuvalla ryhmällä ensin syömässä ja siitä kukin jatkoi omille tahoilleen. Kotiuduttiin melko aikaisin ja koska sunnuntaina ei ollut töitä niin sain ruhtinaalliset 12 tunnin yöunet!
         Tämä viikko käynnistyi töiden osalta hyvin, hevoset olivat kaikki oikein mukavia maanantaina ja päivä jatkui mitä mahtavimmalla tavalla sillä Jenitan ja Pihlan kanssa kahvittelun jälkeen menin Pauliinan ja muutaman muun kanssa veneilemään! Vene ei ollut mikään aivan pieni paatti vaan ihan kivan kokoinen moottorivene. Ajettiin Perthin halki kulkevaa jokea pitkin pitkän matkaa mä ja Pauliina kannella istuen, aaltojen mukana holtittomasti pomppien ja nauraa räkättäen. Jossain vaiheessa mä siirryin ruorin taakse ja toimin kapteenina. Ajoin venettä melko pitkän matkaa ja lopuksi koitti huikein vaihe kun joki loppui ja eteen avautui Intian valtameri ja upean oranssi auringon lasku! Ajoin vielä hetken aikaa merelle päästyämme, mutta aallot rupesivat pelottamaan sen verran että oli parempi antaa osaavampien hoitaa homma.
          Pysähdyttiin jossain vaiheessa ja oli aika kalastaa. Saaliiksi tuli muutamia kalmareita, inhottavan näköisiä mustekalan ja meduusan risteytykseltä näyttäviä mereneläviä, jotka myöhemmin paistettiin jonkin sortin retkikeittimellä veneessä. Olin kotona melko myöhään sillä paluumatkalla veneestä loppui bensa. Ajoitus oli onneksi täydellinen sillä saatiin vene köytettyä kohdalle osuneeseen sillan tukipilariin, josta lähti lankut rannalle, joita pitkin onnistuikin käynti lähistöllä olevalla huoltoasemalla.

        Tänään, keskiviikkona, hevoset olivat vähän tuhmia... Farmilla radan vieressä olevaan lantalaan tehdään parhaillaan betoninvaluutöitä, mikä sai hevoset pelkäämään kyseisen kohdan lähestymistä, joten osa hevosista heittäytyi täysin saaliseläimensä rooliin. Jotkut saattoivat pysähtyä kesken laukkaamisen täysin niille sijoilleen, jotkut koittivat tehdä täyskäännöksen, jotkut koittivat ampaista pakoon heti kohdan ohitettuaan, mutta jotkut tyytyivät onneksi vain kääntelemään korviaan. No, olipahan vähä haastetta tälle aamulle ja oli kiva huomata kuinka Jessikan neuvot on jääneet mieleen "kantapäät alas, kädet paikoillaan, jne." sillä muuten olisin saattanut parissa tilanteessa lentää satulasta kuin leppäkeihäs.
        Tänään iltatallia tehdessä sain taas huomata eläinten arvaamattomuuden. Eräälle hevoselle loimea laittaessani se säikähti jotain ja pukitti mut aidan ja itsensä väliin. Onneksi olin niin lähellä hevosta ettei se saanut voimaa potkuihinsa, joten mitään ei käynyt vaikka osumaa otinkin. Pitää kyllä olla kaikki aistit avoinna kun näiden runsaasti ruokittujen kisakuntoisten täysveristen kanssa touhuaa, niillä kun on noita päähänpistoja...

       

Vesiputous, villikenguruita ja vähän muuta

Paljon on mahtunut sisältöä viime päiviin, oikeastaan viikkoihin ja on ollut päiviä jolloin olen käynyt kotona lähinnä  suihkussa ja nukkumassa. Takana on muun muassa reissu Ikeaan ostamaan Turkinpipppureita, työntäyteisiä työpäiviä, kampaajalla käynti, vesipoolo peli VIP-katsomosta, paljon kilometrejä autolla, käynti elokuvissa, vohveliaamiainen työkavereiden kanssa ja laatuaikaa kavereiden seurassa. Viimeisin huomion arvoinen reissu oli viime sunnuntaina Pihlan kanssa tehty pieni roadtrip 40min automatkan päässä olevale Serpentine Falls-nimiselle paikalle. Paikanpäällä vastassa oli jyrkät kallioiset rinteet ja niiden lomassa kalliota pitkin lasketteli luonnon muodostama vesiputous. Vaikka viime aikoina ei sateita ole näkynytkään niin vesi kuitenkin virtasi ja näkymät olivat hienot. Näin myös ensimmäistä kertaa villikenguruita, vaikka melko kesyiltä ne vaikuttivatkin, kiitos turistien tarjoamien eväiden. Aikamme ihmeteltyämme ja ihasteltuamme jatkoimme matkaa vielä kauemmas autolla, sillä Pihla osasi reitin eräälle syrjässä olevalle pienelle kauniille lammelle. Vesi oli vihreää, hiekka valkoista ja maisemat kauniit, mutta rannalla oli iso kyltti, jossa oli varoitus vedessä elävistä ameeboista!

Matkan varrella näkyi useaan otteeseen lehmiä enkä voinut vastustaa kisuausta ottaa niistä kuvia!

Lentoon lähdössä!

 Töissä viimepäivät ovat olleet melko helppoja sillä työskenneltävien hevosten määrä ratsastajien määrään nähden on ollut niin pieni, mutta pomo sanoi että siihen on tulossa muutos! Kisoista on kuitenkin tullut tulosta, viime viikolta pari voittoa ja tänään yksi kakkossija. Pikkuhiljaa vähän herännyt kiinostus kisojen tulosten seuraamiseen kun siellä juoksee myös omia ratsastettaviani.
       Osa hevosista on ollut vähä kaheleita ja niillä on meinannut vähän viirata päässä. Itselläni tasapaino ja tekniikka ainakin kehittyy huimasti kun saa allensa kuumuvia, joka ilmansuuntaan loikkivia, pelleileviä, lapsellisia ja elämäniloisia laukkahevosia. Vaikka ne saattaa välillä olla vähän tuhmia niin silti rakkautta ja rapsutuksia satelee niille paljon kiireiden antaessa periksi.

♥

Lopuksi vielä huonolaatuinen kuva upeasta maisemasta; kaupungin valot illalla joen takaa kuvattuna