Lisenssiä lisenssin perään

Jotain tosi outoa tapahtui eilen. Sain track work license:n eli lisenssin, joka oikeutaa mut ratsastamaan radalla. Siis laukkaradalla. Mitä ihmettä? 

      Mulla on nyt siis kaksi lisenssiä täällä laukkahevosten käsittelyä varten, yllä mainitun lisäksi löytyy myös stable hand/strapper license. Sen turvin saan käsitellä hevosia rata-alueella ja vaikka kisoissa jos haluan. Sen eteen ei tarvinnut ihan kauheasti nähdä vaivaa; täyttää muutamat paperit, hommata rikosrekisteri todistus poliisilta, pari passikuvaa ja kopioita mm. viisumista ja passista. Pelkkiä paperihommia siis. 

      Mutta palataan tuohon ratsastuslisenssiin. Hui, en oikeen tajua että mulla on nyt olemassa semmonenkin! Sen eteen täytyi nähdä lähes sama paperirumba ja paljon muuta. Ensin oli lääkärintarkistus, jonka tarkoituksena oli vain tehdä selväksi että olen kunnossa nousemaan hevosen selkään. Seuraavaksi piti järjestää aika haastatteluun, jossa multa kyseltiin muutamia kysymyksiä radalla ratsastamiseen liittyviä käytäntöjä, kerrottiin asioita joita en välttämättä aikaisemmin tiennyt ja tarkistettiin että mulla on sääntöjenmukaiset varusteet ratsastukseen; kypärä, turvaliivi ja raippa. Kypärä ei läpäissyt tarkastusta, joten jouduin käymään ostamassa uuden. 

      Viimeinen vaihe oli ns. ratsastusnäyttö. Piti ratsastaa radalla valvojien valvovan silmän alla seuranani joku toinen lisenssöity ratsastaja, joka mun tapauksessa oli Jessika. Siitä selviydyttyäni voin nyt onnellisesti todeta että ratartsastuslisenssi on mun!

Oon siis joutunut ostamaan kypärän aj turvaliivin täältä ja turvallisuusluokitukset ilmeisesti moniin Suomessa myytäviin tuotteisiin verrattuna  huipussaan . Oli muuten työn ja tuskan takana osata päättää minkä laisen, värisen ja kuvioisen hupun ostan tohon kypärään!

Ratsastusnäyttö oli mulla eilen. Rata menee aamuisin tiettyihin aikoihin kiinni, joten mun piti olla töissä tehokas keretäkseni ajoissa hevosen selkään. Pitkin aamua mua vähän jännitti ajatus tulevasta, lähinnä se että mitä jos onnistun mokaamaan koko jutun totaalisesti jollain typerällä ja turhalla virheellä. Pääasiassa jännitys oli kuitenkin hyvänlaatuista, enemmänkin odottavaista. 

      Ratsastettiin hevoset radalle, Ned toimi mun luottoratsuna ja hyvin toimikin (pysyi myös pystyssä tällä kertaa)! Täytyy myöntää että olihan se aika epätodellinen olo kun saavuttiin radalle ja edessä avautui koko iso laukkarata ja päässä ajatus siitä että tuolla mä pian laukkailen. Aluksi ravattiin pieni pätkä ja sitten se oli menoa! Okei ei me kovin kovaa menty, mutta kuitenkin reippaammin kuin takaradalla mentäessä. Jos mun ilme ei olisi ollut niin keskittynyt pitämään hevonen pystyssä, varomaan radan varressa olevia lintuja, varautumaan mahdollisesti vastaantuleviin kettuihin, pitämään vauhdin hyvänä niin mulla olisi varmasti ollu hymy korvissa koko ajan. Puolessa välissä ratsastusta oli pakkoa sanoa se ääneenkin: "Tää on niiin kivaa!" 

       Ratsastus meni omasta mielestäni niin hyvin kuin se voi pienessä jännityksessä, hullunkiilto silmissä ja alkuhuumassa mennä. Korjattavaa löytyy toki aina, mutta sitä vartenhan mä harjoittelen, jotta oppisin. Pidemmittä puheitta nyt mä saan ihan oikeasti ja virallisesti ja luvan kanssa ratsastaa radalla! Hullua.

      Tuolla radalla on neljä eri rataa, joilla voi ratsastaa: pikku- ja iso hiekka, joku synteettinen pro-ride, ja nurmikko, joille on jokaiselle omat aikarajoituksensa ja sääntönsä. Tämä mun ratsastuslisenssi oikeuttaa ratsastamaan pikkuhiekalla, joka on tarkoitettu hitaampaan työskentelyyn ja muille radoille päästäkseni mun täytyisi suorittaa toinen samankaltainen ratsastusnäyttö, mutta se jonkun jockeyn kanssa ja kovempi vauhtisena. Ehkä pian koittaa senkin aika!

      

Ned on mitä mahtavin ja sympaattisin pikkupoika!

Tänään päätettiin käydä Jessikan kanssa kiven heiton päässä olevassa hotellissa/ravintolassa juomassa nätit drinkit, syömässä hyvää ruokaa ja parantamassa maailmaa puheillamme. Maisemissakaan ei ollut valittamista: