Taas yksi vuosi taputeltu

Ai että onko lämmin? No kyllä on, kiitos kysymästä! Tämänaamuista pilvisyyttä lukuunottamatta on enemmin sääntö kuin poikkeus että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat +30:n asteen tienoilla, tais olla lähempänä neljääkymmentäkin joinain päivinä. Mutta mä nautin! Kaikki on alusta asti sanonut mulle että aikaisiin aamuihin ja kuumiin hellepäiviin kyllä tottuu, ja niinhän niihin tottuukin. En sitä kiellä etteikö olisi raskasta välillä työskennellä oikein lämpimällä ilmalla, mutta en kyllä siitä valitakaan.
      Viime päiviin on kuulunut aika paljon turhautumista. Turhautumista siitä, kun uuden kännykän metsästäminen tuotti ongelmia. Turhautumista siitä, kun rannalla hiekka lensi naamalle ja tuuli puhalsi hiukset holtittomasti silmille koko ajan. Turhautumista siitä, että kulkuyhteyksien toimivuudesta huolimatta liikkuminen paikasta toiseen on silti niin rajattua (tosin tämä vaan asennekysmys!). Turhautumista siitä, että oon tahtomattani ollut väsynyt kuumuuden vuoksi huonommin nukkuttujen öiden ja typeriin uniin heräämisien jälkeen. Turhautumista siitä, että en vaan yksinekrtaisesti oo saanut aikaiseksi päivtettyä blogia enemmän. Oon antanut itselleni luvan vähän ärsyyntyä, vähän olla huonolla tuulella ja vähän olla ei-niin-pirteä kokoajan. En tosin tiedä onko se musta ulospäin näkynyt kuitenkaan. Vaikka täällä on kaikin puolin ihanaa ja nautin olostani niin en silti aio kieltää itseltäni sitä että ei sitä koko ajan voi hymyillä kilpaa Australian auringon kanssa.
     
Oon edelleen käynyt ratsastamassa Nedillä lähes päivittäin, paria päivää viikossa lukuunottamatta. Vaikka edelleen kaikki on vähän uutta ja ihmeellistä niin kyllä pikku hiljaa, milli kerrallaan mulle kasvaa itsevarmuutta tähän ratsastustyyliin. Asiat vaan näyttää ja kuulostaa niin paljon helpommilta ennen kuin joutuu itse tositoimiin! Onneksi Ned on osoittautunut mitä parhaimmaksi opetusmateriaaliksi ja Jessika ei pelkää huudella vierellä "Turpa kiinni!" jos yritän väittää vastaan olemattomia, ihan niinkuin mä muka tietäisin ja osaisin :D
      Positiivisena asiana itsessäni pidän kuitenkin sitä, että edes uskallan lähteä yrittämään ja opettelemaan noilla laukkahevosilla ratsastusta, on monia, jotka haluaisi mutta ei koskaan yritä. En myöskään kuvittele itsestäni liikoja, en todellakaan. En luule osaavani parin viikon satunnaisen ratsastuksen jälkeen paremmin kuin täällä usean vuoden useita hevosia päivässä ratsastaneet. Eli nöyrin ja avoimin mielin tätä lajia opettelen. On myös ollut hauska huomata ensi ratsastuksiin verrattuna, kun silloin olin enemmänkin hampaat irvessä jännittynyt ja huolissani siitä että "Ei tää hevonen kuitenkaan pysähdy, ei se toimi eikä tottele!" niin nyt saman lauseen sanottuani voin nauraa heti perään "Katos p*rkele, pysähtyihän se!" eli osaan jo vähän rennommin suhtautua tähän touhuun.

Tänään kävin juoksuttamassa Ossin pyöröaitauksessa oman tallin töiden jälkeen

       Tämä jääkin nyt viimeseksi kirjoitukseski tälle vuodelle, joten ensi vuonna tavataan näissä merkeissä! Kerrankin oon jonkun asian suhteen ajoissa, nimittäin mulla vaihtuu täällä vuosi aiemmin kuin Suomessa. Oon kerennyt elää jo 6 tuntia ensi vuotta siinä vaiheessa kun Suomessa vasta taivas räjähtää ilotulituksista. Mutta nyt pidemmittä puheitta; kiitos kaikille vuoden 2014 menossa, juonenkäänteissä ja päähänpistoissa mukana olleille! 

Ihanaa, tapahtumarikasta, tervettä ja onnellista uutta vuotta ihan jokaiselle! :)